Sammakoita ryöpsähtää suusta:
Oppaan tärkeimmät ominaisuudet ovat harkintakyky, sanavalmius
ja tarvittaessa improvisointi.
Opas saa vastaansa miljoona kysymystä, joihin on kaikkiin
osattava vastata asiallisesti ja asiantuntevasti. Täyttä puppua. Ainakin tämän
oppaan suusta tulee välillä legendaa, niin että itseänikin hirvittää,
jotta mitä minä nyt oikein selitän.
Välillä kysymyksiin ei vaan millään löydy vastausta tai ei
ole tietoa ja pieni hiljaisuus ennen vastaamista ei ole pahaksi. Pitkä joo-ooo
antaa jo ainakin 10 sekuntia harkinta-aikaa, useasti vastaukset ovat asian
vierestä ja ummet ja lammet on kerrottu ennen kuin olen saanut aivoistani
löydettyä sen kolon, mistä oikea vastaus löytyy. Wikipedia ja sanakirja.org
ovat olleet useasti apuna.
Yritän noudattaa tätä viisautta nykyisin, ennen kuin päästän
sammakoita suustani:
When
someone asks something stupid and you are silent so that they can sit with the
question for a moment!
Jotainhan opas tässä taas koettaa selittää
Oppaat koheltavat:
Kaikkihan ei mene aina niin kuin Strömsössä. Sehän tästä
työstä tekeekin välillä niin hillittömän hauskaa ja omille (=toisten
kohelluksille) nauretaan usein vuosien päästäkin.
Ikäni muistan (anteeksi Liisa) kaksi vasemman jalan kenkää. Toimin
matkatavaroiden kuljettajana ja Liisa oli lähdössä ryhmän kanssa hiihtämään
Laitalasta Pihlajapuuhun. Laitalassa huomattiin, että Liisa oli napannut
pimeästä eteisestä lähtiessään kaksi vasemman jalan monoa, omansa ja aviomiehensä,
monot kun olivat prikulleen samanlaiset. No onneksi se aviomiehen mono oli hieman
isompi ja sai mennä noin 9 km oikeassa jalassa ennen kuin ehdin autolla
hakemaan sen oikean oikean jalan monon ja heitin sen Heinäpurolle, jotta Liisa voi
vaihtaa monot vauhdissa. Nauroin kippurassa koko päivän päässäni kuva vasemman
jalan monoista!
Monoepisodeja tulee aika ajoin uusiakin. Muutama vuosi
sitten harjoittelijamme innokkaana otti sukset mukaan, mutta ei monoja. Tällä
kertaa uusia monoja ei ehditty hakea ja harjoittelija palasi nolona matkatavarakuljetuksen
mukana takaisin Pihlajapuuhun.
Suksia ja sauvoja menee joka retkellä rikki. Siksi oppaalla
onkin teleskooppi varasauva mukanaan repussa. Teleskooppi varasuksia ei vielä
liene keksitty, joten yleensä tehdään niin, että jos asiakkaalta hajoaa suksi,
niin annetaan omat sukset asiakkaalle ja itse taiteillaan parhaan mukaan
rikkinäisellä suksella eteenpäin. Duck tape on ollut välillä tarpeen suksien
korjaamiseen. Omien suksien antamisesta lainaan asiakkaille voidaan kuitenkin
olla montaa mieltä. Asiakas on hajottanut nekin hiihtäessään ja opasta harmittaa,
kun kerrankin luuli löytäneensä ne täydelliset parit. Oppaalla on kuitenkin aina
oltava astetta parempi varustus kuin asiakkaalla, myös varavarustus on tarpeen.
Rakkolaastareita menee muuten useampi paketti vuodessa.
Yksi appelsiini
Eväitä ja juomista kannattaa ottaa enemmän mukaan, kuin itse
söisi tai joisi. Aina joku on nälkäinen tai janoinen tai tarvitsee energiaa tai
Traubenzuckeria. Oppaiden keskinäisille reitin tutustumismatkoille on otettava
myös evästä mukaan. Asianomainen muistanee alkuaikoina 32 km:n matkan Pysäkiltä
Laitalaan, eväinä oli kahdelle yksi appelsiini, joka oli kerennyt jo alkumatkasta
jäätyä.
Puukon mukaan ottamisen unohtaminen ei yleensä aiheuta
suurempaa ongelmaa. Asiakkaat ovat useastikin varustautuneita sveitsiläisillä
linkkareilla. Rohkeasti vain pyytämään linkkaria lainaan, niin asiakas kokee
olevansa tarpeellinen. Ei sitä tarvitse mainita, että se oma puukko ei nyt vain
ole repussa mukana.
Tulitikut eivät ole koskaan unohtuneet…koputetaanpa puuta.
Seuraavalla retkellä ne ovat taatusti jääneet kotia. Makkarat ovat olleet aina
mukana oikeana päivänä. Sinappia on joskus kiireellä käyty ostamassa huoltoasemalta. Sinapin jämätuubit kerääntyvät sitten jostain kumman syystä kaikki repun pohjalle. Onpa repun pohjalta kauden jälkeen löytynyt kurttuomenoita ja muumioituneita eväsleipiäkin.
Eksymiset
Ei varmaan edes kannata mainita oppaista, jotka lähtevät
vaeltamaan ilman karttaa ja kompassia, kun luulevat muistavansa reitin ulkoa. ”Ollaan
täällä mäen päällä ja täällä on tällainen iso puu. Missä te muut olette?” Arvata
saattaa, että ihan heti ei löydetty oikeaa mäkeä, saatikka oikeaa puuta.
Kolin Mäkrän kierroksella vesisateessa ja hernerokkasumussa vaeltaminen pisti
oppaan pään sumuiseksi ja tuli vetäistyä Mäkrän huipulla täysi ympyrä, kun piti
lähteä menemään Ikolanaholle. Opas höpötti jotain kunniakierroksesta Kolin
noitien kunniaksi!!
Refleksit kunnossa
Oppaalla on oltava refleksit kunnossa. Näin vanhemmiten on
tullut huomattavasti hankalammaksi väistää lentäviä sauvoa ja harjan varsia (turhautunut
asiakas/laturaivokohtauksen saanut talonomistaja) tai ladulla olevia oksia, neulasia tai kiviä. Onneksi reppu on
pelastanut peppuni ja häntäluuni useammankin kuin kerran. Noloahan se on, kun
opas lentää tasaisella tai alamäessä nurin. Vielä nolompaa on vetää naamalleen
ylämäessä, kun jäinen latu tekee tepposet skineille.
Kännykän käsittelytaito
Oppaalla on oltava mukana kännykkä ja täyteen ladattu akku.
Oppaan pitää osata hiihtää yhdellä kädellä ja toisella on hoidettava juoksevat
toimistoasiat kännykällä joko puhuen puhelimeen tai kirjoittamalla viestejä peukalolla.
Mielellään kännykässä on oltava erittäin
värikkäät kuoret, jotta se tarvittaessa löytyy hangesta, kun on lipsahtanut
vahingossa kädestä. Onpa kännykkää ”sukellettu” myös avannostakin. Asianomainen varmaan muistaa viime talvisen avannon tekoreissunsa!!!
Esimerkkinä muille
Oppaan on oltava esimerkkinä muille. Aina on mentävä
ensimmäisenä ladulle, saunaan ja avantoon. Ja kaiken pitää näyttää siltä, kuin
tämä olisi lasten leikkiä. 30 asteen pakkasessa avantoon meneminen ei tuntunutkaan niin pahalta. Vesi oli huomattavasti paljon lämpimämpää kuin ilma.
Välillä tulee mieleen, että olikohan ihan pakko valita tämä ammatti, kun on
luonnostaan vilukissa ja jänishousu!
Välillä tekee oppaankin mieli painua maan rakoon tai niin kuin Tuuki-kissa tässä, sankoon piiloon!