Oppaan työstä (Vol 1)

Sammakoita ryöpsähtää suusta:

Oppaan tärkeimmät ominaisuudet ovat harkintakyky, sanavalmius ja tarvittaessa improvisointi.

Opas saa vastaansa miljoona kysymystä, joihin on kaikkiin osattava vastata asiallisesti ja asiantuntevasti. Täyttä puppua. Ainakin tämän oppaan suusta tulee välillä legendaa, niin että itseänikin hirvittää, jotta mitä minä nyt oikein selitän.

Välillä kysymyksiin ei vaan millään löydy vastausta tai ei ole tietoa ja pieni hiljaisuus ennen vastaamista ei ole pahaksi. Pitkä joo-ooo antaa jo ainakin 10 sekuntia harkinta-aikaa, useasti vastaukset ovat asian vierestä ja ummet ja lammet on kerrottu ennen kuin olen saanut aivoistani löydettyä sen kolon, mistä oikea vastaus löytyy. Wikipedia ja sanakirja.org ovat olleet useasti apuna.

Yritän noudattaa tätä viisautta nykyisin, ennen kuin päästän sammakoita suustani: 

When someone asks something stupid and you are silent so that they can sit with the question for a moment!

 

Jotainhan opas tässä taas koettaa selittää

Oppaat koheltavat:

Kaikkihan ei mene aina niin kuin Strömsössä. Sehän tästä työstä tekeekin välillä niin hillittömän hauskaa ja omille (=toisten kohelluksille) nauretaan usein vuosien päästäkin.

Ikäni muistan (anteeksi Liisa) kaksi vasemman jalan kenkää. Toimin matkatavaroiden kuljettajana ja Liisa oli lähdössä ryhmän kanssa hiihtämään Laitalasta Pihlajapuuhun. Laitalassa huomattiin, että Liisa oli napannut pimeästä eteisestä lähtiessään kaksi vasemman jalan monoa, omansa ja aviomiehensä, monot kun olivat prikulleen samanlaiset. No onneksi se aviomiehen mono oli hieman isompi ja sai mennä noin 9 km oikeassa jalassa ennen kuin ehdin autolla hakemaan sen oikean oikean jalan monon ja heitin sen Heinäpurolle, jotta Liisa voi vaihtaa monot vauhdissa. Nauroin kippurassa koko päivän päässäni kuva vasemman jalan monoista!

Monoepisodeja tulee aika ajoin uusiakin. Muutama vuosi sitten harjoittelijamme innokkaana otti sukset mukaan, mutta ei monoja. Tällä kertaa uusia monoja ei ehditty hakea ja harjoittelija palasi nolona matkatavarakuljetuksen mukana takaisin Pihlajapuuhun.

Suksia ja sauvoja menee joka retkellä rikki. Siksi oppaalla onkin teleskooppi varasauva mukanaan repussa. Teleskooppi varasuksia ei vielä liene keksitty, joten yleensä tehdään niin, että jos asiakkaalta hajoaa suksi, niin annetaan omat sukset asiakkaalle ja itse taiteillaan parhaan mukaan rikkinäisellä suksella eteenpäin. Duck tape on ollut välillä tarpeen suksien korjaamiseen. Omien suksien antamisesta lainaan asiakkaille voidaan kuitenkin olla montaa mieltä. Asiakas on hajottanut nekin hiihtäessään ja opasta harmittaa, kun kerrankin luuli löytäneensä ne täydelliset parit. Oppaalla on kuitenkin aina oltava astetta parempi varustus kuin asiakkaalla, myös varavarustus on tarpeen. 

Rakkolaastareita menee muuten useampi paketti vuodessa.

Yksi appelsiini

Eväitä ja juomista kannattaa ottaa enemmän mukaan, kuin itse söisi tai joisi. Aina joku on nälkäinen tai janoinen tai tarvitsee energiaa tai Traubenzuckeria. Oppaiden keskinäisille reitin tutustumismatkoille on otettava myös evästä mukaan. Asianomainen muistanee alkuaikoina 32 km:n matkan Pysäkiltä Laitalaan, eväinä oli kahdelle yksi appelsiini, joka oli kerennyt jo alkumatkasta jäätyä.

Puukon mukaan ottamisen unohtaminen ei yleensä aiheuta suurempaa ongelmaa. Asiakkaat ovat useastikin varustautuneita sveitsiläisillä linkkareilla. Rohkeasti vain pyytämään linkkaria lainaan, niin asiakas kokee olevansa tarpeellinen. Ei sitä tarvitse mainita, että se oma puukko ei nyt vain ole repussa mukana.

Tulitikut eivät ole koskaan unohtuneet…koputetaanpa puuta. Seuraavalla retkellä ne ovat taatusti jääneet kotia. Makkarat ovat olleet aina mukana oikeana päivänä. Sinappia on joskus kiireellä käyty ostamassa huoltoasemalta. Sinapin jämätuubit kerääntyvät sitten jostain kumman syystä kaikki repun pohjalle. Onpa repun pohjalta kauden jälkeen löytynyt kurttuomenoita ja muumioituneita eväsleipiäkin.

Eksymiset

Ei varmaan edes kannata mainita oppaista, jotka lähtevät vaeltamaan ilman karttaa ja kompassia, kun luulevat muistavansa reitin ulkoa. ”Ollaan täällä mäen päällä ja täällä on tällainen iso puu. Missä te muut olette?” Arvata saattaa, että ihan heti ei löydetty oikeaa mäkeä, saatikka oikeaa puuta.

Kolin Mäkrän kierroksella vesisateessa ja hernerokkasumussa vaeltaminen pisti oppaan pään sumuiseksi ja tuli vetäistyä Mäkrän huipulla täysi ympyrä, kun piti lähteä menemään Ikolanaholle. Opas höpötti jotain kunniakierroksesta Kolin noitien kunniaksi!!

Refleksit kunnossa

Oppaalla on oltava refleksit kunnossa. Näin vanhemmiten on tullut huomattavasti hankalammaksi väistää lentäviä sauvoa ja harjan varsia (turhautunut asiakas/laturaivokohtauksen saanut talonomistaja) tai ladulla olevia oksia, neulasia tai kiviä. Onneksi reppu on pelastanut peppuni ja häntäluuni useammankin kuin kerran. Noloahan se on, kun opas lentää tasaisella tai alamäessä nurin. Vielä nolompaa on vetää naamalleen ylämäessä, kun jäinen latu tekee tepposet skineille.

Kännykän käsittelytaito

Oppaalla on oltava mukana kännykkä ja täyteen ladattu akku. Oppaan pitää osata hiihtää yhdellä kädellä ja toisella on hoidettava juoksevat toimistoasiat kännykällä joko puhuen puhelimeen tai kirjoittamalla viestejä peukalolla.  Mielellään kännykässä on oltava erittäin värikkäät kuoret, jotta se tarvittaessa löytyy hangesta, kun on lipsahtanut vahingossa kädestä. Onpa kännykkää ”sukellettu” myös avannostakin.  Asianomainen varmaan muistaa viime talvisen avannon tekoreissunsa!!!

Esimerkkinä muille

Oppaan on oltava esimerkkinä muille. Aina on mentävä ensimmäisenä ladulle, saunaan ja avantoon. Ja kaiken pitää näyttää siltä, kuin tämä olisi lasten leikkiä. 30 asteen pakkasessa avantoon meneminen ei tuntunutkaan niin pahalta. Vesi oli huomattavasti paljon lämpimämpää kuin ilma. 

Välillä tulee mieleen, että olikohan ihan pakko valita tämä ammatti, kun on luonnostaan vilukissa ja jänishousu!

Välillä tekee oppaankin mieli painua maan rakoon tai niin kuin Tuuki-kissa tässä, sankoon piiloon!